Rikosasiat

Eri­tyi­ses­ti talous­ri­kok­set ja asia­no­mis­ta­jan, eli uhrin avus­ta­mi­nen. Avus­tan pää­mie­hiä­ni oikeu­den­käyn­tien lisäk­si myös sovit­te­lu- ja välimiesmenettelyissä.

 Sovin­to­me­net­te­ly

Kai­kis­sa tapauk­sis­sa on syy­tä har­ki­ta sitä, oli­si­ko asi­aan löy­det­tä­vis­sä rat­kai­su sovin­to­me­net­te­lyn kaut­ta. Jos­kus voi käy­dä niin­kin, että vaik­ka saa kärä­jä­oi­keu­des­ta hyvän pää­tök­sen, se ei vält­tä­mät­tä muu­tu rahak­si. Vas­ta­puo­lel­la ei ole vält­tä­mät­tä varo­ja tuo­mi­tun mää­rän mak­sa­mi­seen. Oikeu­den­käyn­nit sisäl­tä­vät aina ris­kin lop­pu­tu­lok­ses­ta ja oikeu­den­käyn­ti­ku­lu­vas­tuus­ta. Usein sovit­te­lu voi tuo­da kai­kil­le osa­puo­lil­le par­haan reaa­li­sen lopputuloksen.

Sovin­to­neu­vot­te­lu­ja voi­daan käy­dä ensin asian­osais­ten kes­ken, mut­ta myös kärä­jä­oi­keu­des­sa voi­daan sovi­tel­la rii­ta- ja hakemusasioita.

Sovit­te­lu on vaih­toeh­to oikeu­den­käyn­nil­le. Sovit­te­li­ja­na toi­mii tuo­miois­tui­men tuo­ma­ri. Hänen teh­tä­vä­nään on aut­taa osa­puo­lia löy­tä­mään rii­taan­sa rat­kai­su, jon­ka kum­pi­kin voi hyväk­syä. Sovit­te­lu pal­ve­lee osa­puol­ten tar­pei­ta, eikä saa­vu­tet­tu sovin­to siten perus­tu suo­raan lain sovel­ta­mi­seen. Asia­na­ja­jan teh­tä­vä­nä on ede­saut­taa sovin­toa ja pyr­kiä löy­tä­mään eri vaih­toeh­to­mal­le­ja sovin­nol­le. Asia­na­ja­ja neu­voo pää­mies­tään ja antaa arvion­sa sii­tä, mikä voi­si olla kärä­jä­oi­keu­den rat­kai­sun lop­pu­tu­los ja mitä ris­ke­jä jutun vie­mi­nen ns. nor­maa­li­pro­ses­siin oikeu­teen tarkoittaisi.

Sovit­te­lu on vapaa­eh­tois­ta, min­kä vuok­si sovit­te­lun aloit­ta­mi­seen tar­vi­taan kaik­kien rii­dan osa­puol­ten suostumus.

Sovit­te­lu on luot­ta­muk­sel­lis­ta, mikä tar­koit­taa sitä, ettei sovit­te­li­ja ker­ro sovit­te­lun sisäl­lös­tä ulko­puo­li­sil­le eikä var­sin­kaan asi­aa oikeu­den­käyn­nis­sä käsit­te­le­väl­le tuo­ma­ril­le. Sovit­te­lus­ta ei laa­di­ta pöy­tä­kir­jaa eikä käy­ty­jä kes­kus­te­lu­ja muu­toin­kaan tal­len­ne­ta. Mikä­li tuo­miois­tuin­so­vit­te­lus­sa ei saa­da sovit­tua asi­aa, kum­pi­kaan osa­puo­li ei saa vedo­ta toi­sen osa­puo­len sovit­te­lus­sa teke­miin sovin­toe­si­tyk­seen myö­hem­mäs­sä oikeusprosessissa.

Sovin­to­me­net­te­ly on usein osa­puo­lil­le jär­ke­vin vaih­toeh­to. Mikä­li asias­sa saa­daan sovin­to aikaan, asia tulee heti lop­puun käsi­tel­lyk­si eikä ras­kas­ta ja kal­lis­ta oikeu­den­käyn­tiä tar­vit­se enää jat­kaa. Sovin­to­me­net­te­ly pie­nen­tää myös oikeu­den­käyn­ti­ku­lu­ris­kiä. Sovit­te­lus­sa kum­pi­kin osa­puo­li vas­taa vain omis­ta oikeudenkäyntikuluistaan.